Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Ei se kiire yhtään auta asiaa. Onneksi vielä sentään ei ole kiire!

Eli vähitellen alkaa hääpukukin näyttää joltain. Alushame on jo lähes valmis, mitä nyt tyllia vielä tarvitaan hieman lisää. Yläosan vuori istuu kuin nyrkki silmään, päällikappale vielä vähän hakusessaan. Harsittu ne on jo yhteen, mutta pitää hieman vielä säätää, ettei vaan vuori näy alta. Helmat on jo leikattu ja kuvio harsittu etuosaan kiinni. Eli kiirusta ei taida ehkä sittenkään tulla, tosin ei sinne toukokuulle pitkä aika ole!

Eilen teimme sitten "murheenkryyniä" eli mahaosaa. Väänsimme ja käänsimme ensin yhtä kappaletta, ei ollut minun eikä morsiammen mieleen. Sitten päätimme kokeilla vielä jämäkankaanpalalla, mikä osottautuikin enemmän kuin hyväksi! Ja avot, se oli kummankin mieleen ja juuri sitä, mitä olemme hakeneet!

Pistimme siis vekitkin jo kiinni, niin ei tarvitse enää päätellä kuin ylä- ja alaosa, tosin ne tehdään käsin, kauneus syistä. Tästä on taas hyvä jatkaa ensikerran! Puvusta en enempää kuvia taida laittaa, ettei sulhasellekkin paljastu millainen puku on tulossa.

Mutta kerrottakoon että tässä  on vähän jotain samaa, muttei kuitenkaan!